torstai 15. heinäkuuta 2010

4. päivä Moskenes-Kabelvåg

Heräsin keskellä yötä kolmen aikaan, eikä enää unta niin millään. Teltan kattoon ropisi vesisade ja oli kylmä. Juli tärisi vieressä kylmästä ja lopulta luovutin oman makuupussin sille lämmikkeeksi, vedin päälleni kutakuinkin kaikki mukana olevat lämpimät vaatteet ja valvoin. Välillä istuin teltan ovella ihailemassa sateesta huolimatta kaunista merta ja vuoria. Lokit ja meriharakat kiljuivat kilpaa.

Puoli kuudelta herätin Mikan ja Morsen viereisestä teltasta, täytyi päästä taipaleelle kyselemään ens yöksi kattoa pään päälle. Olimme kuuden aikaan jo matkalla ja päätimme ajella Lofoottien kärkeen Å nimiseen kylään. Se ei kummoinen paikka ollut ja lähdimme samoin tein takaisinpäin kohti Svolvaeria.

Rorbut vaihtavat yöpyjiä aamupäivästä ja kuten meille eilen kävi iltapäivän majapaikan kyselijät jäävät ulkomajoitukseen.

Aamu yhdeksältä pysähdyimme 5 km ennen Svolvaeria olevaan Kabelvågin aamiaiselle Kabelvåg Hotelliin. Kuulimme kuinka eräs saksalainen pariskunta oli edellisenä päivänä etsinyt majapaikkaa ja vasta 18:sta paikka oli tärpännyt. Iski epätoivo!
Ajoimme Svolvaeriin ja Svolvaer rorbuerista olisimme saaneet sviitti tasoisen rorbun hintaan 3000 NOK/yö. Joo, ei kiitti.

Svolvaer rorbuerienin asiakaspalvelija neuvoi meidät takaisin Kabelvågiin. Sinne siis.
Kabelvågissa meille tarjottiin ensin kolmea erilaista, haiskahtavaa, ei wc:tä, ei suihkua, kerrossängyllistä rorbua. Siistimpiin rorbuihin ei huolittu koria.
Sen lisäksi, että vapaita rorbuja on vaikea löytää ja täytyy todella olla ajoissa aamulla liikkeellä, niin lisäksi koirat rajoittavat majoittumismahdollisuuksia entisestään. Rorbujen vuokraajien ei ole ollenkaan mikään pakko vuokrata majojaan mahdollisesti sotkeville koirille omistajineen, sillä rorbut kyllä menevät vuokralle muutoinkin. Illalla jokainen tarjolla ollut koirankoppikin on jo vuokrattu.
Lopulta löysimme kohtuu siisitin, ison ja kivalla paikalla meren lahden rannassa olevan rorbun ja hyttennin välimaastosta olevan majapaikan Kabelvågin keskustan tuntumast hintaa 850 NOK/ yö + 150 NOK koirista kertamaksu. Otimme majan kahdeksi yöksi, saamme koko porukka levätä kunnolla.



Iltapäivällä vierailimme Kabelvåg Aquariumissa katselemassa rumia ja kauniita mereneläviä. Hylkeet oli söpöjä ja kovasti kiinnostuneita ihmisistä.



Ajelimme vielä mutkan Svolvaerin torilla tarkistamassa monelta meriretket Trolfjordeniin lähtevät. Löysimme myös heikon nettiyhteyden jolla pääsimme juuri ja juuri käymään Facebookissa ennen kuin se katkesi.




Sateesta ja tuulesta huolimatta kävimme kävelyllä Rambergin rannalla

3. päivä Lodingen-Moskenes

Aamulla klo 7.00 ylös, aamutoimet ja klo 9.00 lähtö kohti uutta paikkakuntaa. Matka taittui välillä tosi hitaasti maisemien ihailun ja merikotkan kuvaamisen vuoksi. Hienot ovat maisemat ja koko aika vain paranee, vuoret muuttuvat jyrkemmiksi ja rosoisemmiksi, meri tulee entistä enemmän näkyviin.



Piipahdimme ohimennen Svolvaerissa ja jatkoimme matkaa kohti Henningsvaeria. Maisemat muuttuivat edelleen vain merellisemmiksi ja pysähdyimme Henningsvaerin tienvarrella olevalle valkohiekkaiselle rannalle. Koirilla oli mukavaa, näkee kuin ne nautti merestä ja rannasta, tosin merivesi oli yllättävän pahan makuista.



Henningsvaer oli hieman pettymys. Enemmän kuin paljon turisteja ahtautuneena pikkuruiseen kalastajakylään. Kysyimme kuiten rorbuja, joita ei ollut vapaana kellään, paitsi yhdellä joka ei majoittanut koiria, joten jatkoimme matkaa kohti etelää.

Poikkesimme E10:ltä ja ajoimme rannikkoa Flakstadiin ja Rambergiin. Maaseudulla (koko saari on kyllä maaseutua) ja etelämmässä näimme lampaita, jotka kiipeilivät pitkin vuorten rinteitä tai säikyttelivät ojissa autoilijoita.



Rambergissa on pitkä, hieno hiekkaranta, jossa tahdon vielä poiketa koirien kanssa ihmettelemässä. Nyt oli jo kiire yöpaikan saamisen kanssa, mikä on vaikeaa, joka paikassa on rorbut ja hyttenit varattuja. Rambergissa seuraavan kerran vapautuu hyttejä perjantaina. Jatkoimme edelleen matkaa eteenpäin.

Reine on kalalle lemuava pikkukylä, josta ei onneksi edes löytynyt vapaita rorbuja. Ostin paikallista kuivattua turskaa koirille hintaan 59 NOK ihan hyvän kokoinen pussi. Reineen vain jokainen joka tahtoo kokea aidon kalastajakylän lemun.
Moskenesissa annoimme periksi rorbujen suhteen ja ajoimme meren rannalla sijaitsevalle leirintäalueelle pystyttämään teltat. Ilma on lämpöinen, tuuli välillä kylmähkö, merellinen kosteus tuntuu hyvältä. Koirat oli ihan väsyneitä.



Huomenna käymme Å:ssa ja sitten… en tiedä vielä, Ramberg houkuttelee, mutta se tietäisi toista yötä teltassa peräkkäin. Jos on kaunista ja lämmintä Ramberg ja telttaleirintä on hyvin mahdollinen tai sitten käymme viettämässä aikaa Rambergin rannalla ja jatkamme matkaa takaisin Svolvaeriin, jossa on rorbuja, hytteneitä ja hotelleja ja josta lähtee laivoja meriretkille.

Kulut: bensaa 316 NOK (Stamsund Stattoil 12,95NOK/l muistaakseni), yöpyminen Moskenesissa teltoissa 170 Nok, jotain pientä ruokakaupasta 137,59 NOK ja koirien kuivakalapussi 59 NOK.

2. päivä Abisko-Lodingen

Yö meni hienosti alun koirien levottomuudesta huolimatta. Kaikki nukuttiin hyvät yöunet ulkosalla. Heräsin jo aamu seitsemän (Suomen aikaa) ja la-puhelimella herätin Mikan naapuri teltasta. Purettiin leiri, syötiin aamiainen, käytiin kokeilemassa turistiaseman päärakennuksessa toimiiko netti, ei toiminut ja jatkettiin matkaa Norjan puolelle. Maisemat komistuivat, vuoret kasvoivat ja merivesi vihertyi. Tie Lofooteille E10 ei ole yhtään niin ”huono”, serpeentiini mutkainen kuin nettikeskusteluissa varoitellaan. Ainakin tähän mennessä matkan teko on ollut helppoa, tosin tuntinopeus laskee joka tapauksessa siihen noin 60-70km/h.



Lodingen kylässä kävimme pyörähtämässä, mutta koska paikallinen hotelli ei huolinut koiravieraita jatkoimme matkaa muutaman kilometrin päähän leirintäalueelle Kåringen turistsenteriin josta saimme ”hytten” ilman suihkua (yleinen suihku on) ja ilman nettiä. Milloinkahan mie pääsen nettiin?



kulut: bensaa 10l (noin), yöpyminen 500kr (60€)

1. päivä Rovaniemi-Abisko

Ei maltettu odottaa matkaan lähtöä maanantaiaamun, kuten alun perin oli tarkoitus ja miksi olisi pitänyt, kun kerta ehdittiin hyvin lähtemään jo sunnuntaina.

Iltapäivällä kolmen aikaan startattiin ja iltakahdeksalta (Suomen aikaa) oltiin Kiirunassa, missä jaloiteltiin keskustassa ja nähtiin ensi silmäykset Abiskon kansallispuiston tuntureista.



Kiiruna ei kummoinen paikka ollut, mutta oli kiva piipahtaa maisemissa joista on lukenut Åsa Larssonin dekkareista ja mm. Jukkasjärvi on oikeasti olemassa.

Rovaniemeltä Kiirunaan maisemat olivat tavanomaiset, mutta Kiirunasta eteenpäin kohti Norjan rajaa tunturit ja vuoret (kumpiahan ne sitten onkaan) suurenivat ja tulivat aina vain jylhemmiksi. Abiskolla tankattiin bensaa hintaan 14,90 kr/l ja etsittiin turhaan sopivaa yöpaikkaa. Leirintäalue löydettiin, mutta se oli kiinni eikä siellä kyllä ollut kuin asfaltoitua maastoa, joten sinne ei telttoja saatu pystyyn. Joku koiranulkoiluttaja lopulta neuvoi meitä ajamaan vielä pari kilometriä eteenpäin Abisko turistsationille, missä sitten olis kunnollinen leirintäalue. Abiskon turistiasemalta löytyikin kiva leirintäalue minne telttamme pystytimme. Näkymät turistiasemalta olivat… no hienot ne oli ja turistiasemalle näkyi mm. Lapporten.




Lapporten


kulut: bensaa tankki n.500kr, yöpyminen 0,- (koska turstiaseman respa oli kiinni meidän sinne tullessa ja sieltä lähtiessä)

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Lofooteille kesällä 2010

Matkan suunnittelun aloitin vuosi sitten. Talven yli olen haaveillut kesästä ja kovimpien pakkasten aikana katsellut netistä kuvia Lofooteilta ajatuksena "kyllä se kesä ja matkan aika vielä tulee". Alkuvuodesta käytin koirat rabies vasta-ainetesteissä ja hommasin niille passit. Koirat siis lähtee mukaan nauttimaan tuulesta ja vilvoittavasta meri-ilmastosta.

Matkareitti on suunniteltuna, mutta sekin saa mielellään matkan aikana vielä muuttua. Majapaikkoja olen netistä katsellut, mutta mitään varauksia en ole niihin tehnyt. Mennään sinne minne päästään, jos pästään. Turisteja tulee olemaan paljon ja siten majapaikan saanti voi olla hankalaa. Tarkoitus on löytää kiva, kohtuuhintainen rorbu tukikohdaksi, mutta mukaan otetaan kaks teltaa kaiken varalta.

Koska ruoka on kuulemma Norjassa kallista, niin kuin kaikki muukin, jopa kirkkoihin peritään turisteilta sisäänpääsymaksuja, otamme mukaan retkimuonaa riittämiin... ja trangian.

Alustava matkareitti on tämä.

Matkaan on tarkoitus lähteä aikaisin maanantaiaamuna 12.7. ja ajaa ainakin Norjan rajalle. Ensimmäinen majapaikka Riksgränsenissä tai jossain Norjan puolella.

Mukaan otan kannettavan, joten jos vain verkkoa Norjasta löytyy päivitän matkakuulumiset suoraan paikan päältä. Muutoin päivitän koko matkan kerralla kotiin palattuani.