torstai 15. heinäkuuta 2010

1. päivä Rovaniemi-Abisko

Ei maltettu odottaa matkaan lähtöä maanantaiaamun, kuten alun perin oli tarkoitus ja miksi olisi pitänyt, kun kerta ehdittiin hyvin lähtemään jo sunnuntaina.

Iltapäivällä kolmen aikaan startattiin ja iltakahdeksalta (Suomen aikaa) oltiin Kiirunassa, missä jaloiteltiin keskustassa ja nähtiin ensi silmäykset Abiskon kansallispuiston tuntureista.



Kiiruna ei kummoinen paikka ollut, mutta oli kiva piipahtaa maisemissa joista on lukenut Åsa Larssonin dekkareista ja mm. Jukkasjärvi on oikeasti olemassa.

Rovaniemeltä Kiirunaan maisemat olivat tavanomaiset, mutta Kiirunasta eteenpäin kohti Norjan rajaa tunturit ja vuoret (kumpiahan ne sitten onkaan) suurenivat ja tulivat aina vain jylhemmiksi. Abiskolla tankattiin bensaa hintaan 14,90 kr/l ja etsittiin turhaan sopivaa yöpaikkaa. Leirintäalue löydettiin, mutta se oli kiinni eikä siellä kyllä ollut kuin asfaltoitua maastoa, joten sinne ei telttoja saatu pystyyn. Joku koiranulkoiluttaja lopulta neuvoi meitä ajamaan vielä pari kilometriä eteenpäin Abisko turistsationille, missä sitten olis kunnollinen leirintäalue. Abiskon turistiasemalta löytyikin kiva leirintäalue minne telttamme pystytimme. Näkymät turistiasemalta olivat… no hienot ne oli ja turistiasemalle näkyi mm. Lapporten.




Lapporten


kulut: bensaa tankki n.500kr, yöpyminen 0,- (koska turstiaseman respa oli kiinni meidän sinne tullessa ja sieltä lähtiessä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti