Aamulla klo 7.00 ylös, aamutoimet ja klo 9.00 lähtö kohti uutta paikkakuntaa. Matka taittui välillä tosi hitaasti maisemien ihailun ja merikotkan kuvaamisen vuoksi. Hienot ovat maisemat ja koko aika vain paranee, vuoret muuttuvat jyrkemmiksi ja rosoisemmiksi, meri tulee entistä enemmän näkyviin.
Piipahdimme ohimennen Svolvaerissa ja jatkoimme matkaa kohti Henningsvaeria. Maisemat muuttuivat edelleen vain merellisemmiksi ja pysähdyimme Henningsvaerin tienvarrella olevalle valkohiekkaiselle rannalle. Koirilla oli mukavaa, näkee kuin ne nautti merestä ja rannasta, tosin merivesi oli yllättävän pahan makuista.
Henningsvaer oli hieman pettymys. Enemmän kuin paljon turisteja ahtautuneena pikkuruiseen kalastajakylään. Kysyimme kuiten rorbuja, joita ei ollut vapaana kellään, paitsi yhdellä joka ei majoittanut koiria, joten jatkoimme matkaa kohti etelää.
Poikkesimme E10:ltä ja ajoimme rannikkoa Flakstadiin ja Rambergiin. Maaseudulla (koko saari on kyllä maaseutua) ja etelämmässä näimme lampaita, jotka kiipeilivät pitkin vuorten rinteitä tai säikyttelivät ojissa autoilijoita.
Rambergissa on pitkä, hieno hiekkaranta, jossa tahdon vielä poiketa koirien kanssa ihmettelemässä. Nyt oli jo kiire yöpaikan saamisen kanssa, mikä on vaikeaa, joka paikassa on rorbut ja hyttenit varattuja. Rambergissa seuraavan kerran vapautuu hyttejä perjantaina. Jatkoimme edelleen matkaa eteenpäin.
Reine on kalalle lemuava pikkukylä, josta ei onneksi edes löytynyt vapaita rorbuja. Ostin paikallista kuivattua turskaa koirille hintaan 59 NOK ihan hyvän kokoinen pussi. Reineen vain jokainen joka tahtoo kokea aidon kalastajakylän lemun.
Moskenesissa annoimme periksi rorbujen suhteen ja ajoimme meren rannalla sijaitsevalle leirintäalueelle pystyttämään teltat. Ilma on lämpöinen, tuuli välillä kylmähkö, merellinen kosteus tuntuu hyvältä. Koirat oli ihan väsyneitä.
Huomenna käymme Å:ssa ja sitten… en tiedä vielä, Ramberg houkuttelee, mutta se tietäisi toista yötä teltassa peräkkäin. Jos on kaunista ja lämmintä Ramberg ja telttaleirintä on hyvin mahdollinen tai sitten käymme viettämässä aikaa Rambergin rannalla ja jatkamme matkaa takaisin Svolvaeriin, jossa on rorbuja, hytteneitä ja hotelleja ja josta lähtee laivoja meriretkille.
Kulut: bensaa 316 NOK (Stamsund Stattoil 12,95NOK/l muistaakseni), yöpyminen Moskenesissa teltoissa 170 Nok, jotain pientä ruokakaupasta 137,59 NOK ja koirien kuivakalapussi 59 NOK.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti